IS: Viivi Avellán paljastaa syyn ulkomaille muuttoon: Paloin loppuun

22.09.2012 11:15 - Rea Tallgren

Viivi Avellán yllätti taannoin kaikki lähtemällä Sveitsiin hänen uransa ollessa suuressa nosteessa. Nyt vaalea kaunotar on paljastanut miksi.

Viivi Avellán teki yllättävän ratkaisun vuonna 2006 ja lähti Sveitsiin jättäen Suomen työkuviot kertaheitolla. Nainen oli tuttu kasvo suomalaisessa televisiossa, ja hän oli juontanut muun mussa Viihdeuutisia. Samaan aikaan Avellán myös kirjoitti esikoisteostaan Sinkkunaisen käsikirja.

Heikompaa tahti olisi hirvittänyt, mutta Avellán ei pystynyt pysähtymään.

- En voinut näyttää väsyneeltä. Suorissa lähetyksissä piti olla edustava, hyvännäköinen ja naureskeleva, vaikka ei ollut sillä tuulella, Avellán tunnustaa.

Stoppi kiireelle tuli, kun Viihdeuutiset lopetettiin. Viivi ymmärsi yhtäkkiä kuinka väsynyt hän oli. Väsymys oli näkynyt erilaisten asioiden unohtamisena. Avellán saattoi esimerkiksi unohtaa mihin oli ajamassa.

Avellán asui Sveitsissä useita vuosia ja on nyt palannut Suomeen freelancer-toimittajaksi. Töitä on naisella riittänyt, mutta nykyään hän osaa myös pysähtyä ja ottaa aikaa itselleen.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat