Uutuuselokuva vie katsojan Lordin kulissien taakse

15.11.2012 10:15 - Eeva Rajala

Suomen ainoasta Euroviisuvoittajasta Lordista on tulossa dokumenttielokuva. 

Tuotantoyhtiö Illume Oy:n kehittelemässä elokuvassa seurataan ensimmäistä kertaa Lordi-yhtyeen sekä Mr Lordin eli Tomi Putaansuun kulissien takaista elämää.

- Halusimme viimein hieman raottaa yhtyeen imagon verhoa ja valottaa välillä karuakin arkitodellisuutta maskien ja pukujen takaa. Emme ole aikaisemmin päästäneet ketään seuraamaan kameroiden kanssa näin läheltä kulissien takaista toimintaamme, Mr Lordi kertoo.

Dokumentti tarjoaa lisäksi ennennäkemätöntä arkistomateriaalia Putaansuun lapsuudesta ja yhtyeen syntyvaiheista.

- Tomi oli jo lapsuudessakin ainoa tuntemani kaveri, joka intohimoisesti halusi olla hirviö. Uskon Lordin universaalin tarinan koskettavan kaikkia, jotka vaikeuksista huolimatta eivät luovu unelmistaan, ohjaaja Antti Haase kertoo.

Elokuvaa on kuvattu Suomessa, muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa ja ensi-illan on tarkoitus olla keväällä 2014.

Kilpailut

Uusimmat