IL: Suomalaisohjaajalle huippudiili Hollywoodista

21.11.2012 08:45 - Eeva Rajala

Iron Sky -elokuvan ohjanneen Timo Vuorensolan seuraava projekti on Hollywood-elokuva, kertoo Iltalehti. 

Kyseessä on intergalaktisesta palkkionmetsästäjästä kertova Jeremiah Harm -toimintaelokuva. Elokuvan budjetti on noin 20 miljoonaa dollaria. Vuorensola sai elokuvan käsikirjoituksen amerikkalaisen agenttitoimistonsa kautta ja teksti oli kolahtanut mieheen heti.

- Kävimme neuvotteluja pitkään Los Angelesissa ja tuntui hienolta, että tuottajat halusivat minut ohjaamaan elokuvan. Toivon mukaan pääsemme esituotantovaiheeseen ensi kevään aikana. Onhan tämä ihan helvetin hieno juttu! Vuorensola hehkuttaa Iltalehdelle.

Elokuvan näyttelijöitä Vuorensola ei paljasta, mutta mainitsee lehdelle muutaman, jotka ovat Hollywoodin A-luokkaa. Linnan juhliinkin tänä vuonna kutsuttu Vuorensola pääsee myös itse valitsemaa elokuvan päätähtiä.

Jeremiah Harm -elokuvan tuottajiin kuuluu muun muassa useissa Bruce Willisin elokuvissa työskennellyt Arnold Rifkin. Myös Tero Kaukomaa toimii tuottajana ja elokuvan tehosteista vastaa Iron Sky -tehostemies Samuli Torssonen.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat