Suomalaisnäyttelijällä hirveä kuntokuuri: Ryyppäsin ja mässäilin

28.12.2012 11:15 -

Näyttelijä Joonas Saartamo valmistautui Juoppohullun päiväkirja -elokuvan päärooliin kahden kuukauden ajan.

Joonas Saartamo esittää tänään perjantaina ensi-iltansa saavassa elokuvassa alkoholiongelmasta kärsivää Juha Bergiä. Fyysisesti vaativa rooli vaati perusteellisen valmistautumisen.

– Kaksi kuukautta ennen kuvauksia aloitin treenit  personal trainerin kanssa, jotta peruskunto saadaan nostettua niin kovaksi, että jaksan pitkiä kuvauspäiviä. Kuvauksissa pitää painia, tanssia, tapella ja panna, Saartamo kertoo.

Puolitoista viikkoa ennen leffan kuvauksia Saartamo lopetti kuntokuurinsa ja keskittyi saamaan itsensä juoppohulluudesta kärsivän miehen tilaan.

– Vetelin alkoholia aika paljonkin, turvotin ja valvotin itseäni. Vedin pizzaa ja burgeria öisin. Elin todella epätasapainoista elämää, Saartamo kuvailee.

"Kunnon" ylläpitäminen jatkui kuvaustenkin aikana.

– Kuvauksista kotiin tullessa otin bissen tai kaksi ja söin huonoa ruokaa, aamulla vedin aamuröökin. Asioita, joita en normaalissa elämässä tekisi koskaan!

Kilpailut

Uusimmat