Bono: Haluaisin parantaa HIV:in

17.01.2013 12:15 - Rea Tallgren

U2-yhtyeen keulakuva Bono kertoo tuoreessa MIT Technology Review-lehdessä, mitä hän tekisi jos hänellä olisi käytössään suunnaton määrä rahaa.

Bonolle annettiin pohdittavaksi samanlainen summa, jonka aikoinaan vaati saada Apollo ja sen astronautit kuuhun.

- Apollon kaltaisilla summilla voisi parantaa HIV:n ja aidsin. Niistä päästäisiin eroon kerralla. Myös malarian voisi parantaa. Afrikkalaisten mahdollisuutta viljelyyn ja karjankasvattamiseen voisi myös parantaa, se on nimittäin kaksi kertaa tehokkaampi tapa torjua köyhyyttä kuin mikään muu, mies sanoo.

- Sen lisäksi haluaisin, että Afrikkaan saataisiin sähköä. Se tarkoittaisi, että pienyrityksiä saataisiin enemmän, että lapset voisivat opiskella vielä auringon laskettuakin, että lääkkeitä voitaisiin säilöä kylmässä.

Bono teki myös yhden todella tärkeän huomion rahojen käytöstä.

- Haluaisin myös sanoa, että korruptiota vastaan taisteleminen on aivan vitaalia näissä asioissa. Mikäli korruptiota ei kitketä, on vaarana, että nämäkin rahat katoaisivat avaruuteen, Bono summaa.

Kilpailut

Uusimmat