IL: Iron Sky -elokuvaan sijoittaneet fanit pettyivät: Missä tili?

29.01.2013 07:45 - Eeva Rajala

Iron Sky-scifielokuvaan rahojaan sijoittaneet elokuvafanit ovat joutuneet pettyneenä huomaamaan, ettei ensimmäisessä tilityksessä tullut rahoja takaisin, kertoo Iltalehti. 

Elokuvaan sijoittanut Jarno kertoo laittaneensa Iron Skyhyn 1 000 euroa, mutta takaisin tuli vain alle 40 euroa. Elokuvan tullessa ensi-iltaan viime vuoden keväällä elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa piti realistisena tavoitteena, että sijoittavat saavat rahansa takaisin tuplana. Näin ei käynyt ainakaan ensimmäisessä tilityksessä.

- Vähän kiukuttaa, kun elokuva on tuottanut hyvin ja on muutenkin kovassa nosteessa. Odotin tuottoja kovasti. Tekijät ovat päässeet omilleen, joten tulee mieleen, että koska on muiden sijoittajien vuoro? elokuvaan sijoittanut Jarno kysyy Iltalehden printtiversiossa.

Tuottaja Kaukomaan mukaan on vielä liian aikaista sanoa, miten suureksi fanisijoittajien voitot - tai tappiot - muodostuvat. Pääomaa saa ensimmäisessä vaiheessa takaisin suhteessa yksityisen rahan kokonaismäärään ja toisessa vaiheessa katsotaan vasta varsinaista tuottoa.

- Vaikea kuvitella, että ensimmäinen tilitys jäisi sijoittajien ainoaksi tuotoksi...Tavoitteena on edelleen, että jokainen sijoittaja pääsisi edes omilleen, Kaukomaa linjaa.

Fanisijoittajien täytyy kuitenkin odottaa mahdollisia lisätuottaja ensi vuoteen. Tuottajan mukaan tilitykset tehdään pääsääntöisesti kerran vuodessa.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat