Aito veri roiskui Identity Thief -elokuvan kuvauksissa

16.02.2013 20:15 - Rea Tallgren

Jason Bateman kertoi Ryan Seacrestin haastattelussa, etteivät elokuvan taistelukohtaukset todellakaan olleet joka kerta lavastettuja. 

Kesäkuussa 2013 ensi-iltansa saavaa Identity Thief -komediaa tähdittävä Jason Bateman kertoi hänen ja kanssanäyttelijänsä Melissa McCarthyn ottaneen muutaman kerran aidosti yhteen elokuvan kuvauksissa. 

- Muutama kohtaus kuvattiin niin läheltä, että ne olisi ollut suorastaan mahdoton teeskennellä, mies puolustelee ja nauraa heittäneensä McCarthyn vahingossa kovaa kenttiin yhdessä kohtauksessa. 

- Minulle tuli jälkikäteen asiasta kauhea morkkis, mutta Melissa kosti asian jo parin päivän päästä kun hän aiheutti minulle yhtä kohtausta kuvattaessa kaksi kertaa nenäverenvuodon, Bateman nauraa. 

Ryan Seacrestin luotsaama AT40 tulee Voicelta aina sunnuntaisin klo 10 alkaen. 

Kilpailut

Uusimmat