Selvänäkijä Claudia Eve vaihtoi ammattia: Olen nyt stand up -koomikko!

18.04.2013 12:15 -

"Olen oman elämäni Simo Salminen", Claudia Eve naurahtaa.

Claudia Eve on tullut tunnetuksi Selvänäkijä Claudia Eve -ohjelmasta, jossa hän teki tulkintoja tavallisille ihmisille ja julkkiksille. Nyt naisen elämässä puhaltavat uudet tuulet: hän on ryhtynyt stand up -koomikoksi.

– Olen aina rakastanut stand upia, mutta en ole ajatellut aiemmin, että se olisi minun juttuni. Tämä tuli vähän puolivahingossa, Claudia Eve kertoo The Voicelle.

Hän on tehnyt stand up -keikkoja nyt puolen vuoden ajan.

– Se lähti Iholla-sarjan myötä, kun kuvasin itseäni puolen vuoden ajan. Olen ollut aina oman elämäni Simo Salminen. Ensin esiinnyin synttäreillä, ja sitten tuli muutama yritys, jotka pyysivät kekkereihinsä.

– Huumorini on aika sarkastista. Olen nopeiden tilanteiden komiikan taitaja. Kun minulla on kahdeksan lasta, huumori on aina arjessa mukana. Keikoilla puhun paljon Iholla-sarjasta, lapsistani ja selvänäkijän työstä. Osaan nauraa itsellenikin.

Uusista mielenkiintoisista haasteista huolimatta Claudia Eve ei aio koskaan unohtaa vanhaa ammattiaan.

– Selvänäkijän työ on vakavaa työtä ja auttamista. Se on sydämessäni aina. Mutta aika aikaansa kutakin, sanoi mummo, kun pääsiäisen katiskassa vietti.

Claudia Eve asettaa tavoitteensa uudessa työssä korkealle:

– Tavoitteeni on tulla Suomen parhaaksi stand up -koomikoksi!

Kilpailut

Uusimmat