Kim Kardashian ja Kanye West yrittävät patentoida lapsensa nimen

07.05.2013 19:45 -

Supertähtipariskunta on tietoinen kesäkuussa syntyvän lapsensa markkina-arvosta.

Yhden tämän hetken puhutuimman pariskunnan Kim Kardashianin ja Kanye Westin luulisi tällä hetkellä keskittyvän tulevan lapsensa hyvinvointiin, mutta sen sijaan pariskunta suunnittelee patentoivansa lapsensa nimen.

- Heillä on aikomus tuoda markkinoille vaatemallisto, jonka tavaramerkkinimeksi pariskunta aikoo antaa esikoisensa nimen, sisäpiiri kertoo.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun julkisuudesta tunnetut vanhemmat yrittävät hallita yksinoikeudella jälkikasvunsa nimeä. Beyoncé ja Jay-Z yrittivät patentoida vuoden alussa tyttärensä Blue Ivyn nimen.

Yhdysvaltan patentti- ja tavaramerkkivirasto kaatoi kuitenkin pariskunnan haaveen, koska bostonialainen hääsuunnitteluyritys ehti patentoida kyseisen nimen jo vuonna 2009.

Kardashian ja West ovat erittäin bisnesmyönteisiä ihmisiä, mutta raha ei ole ainoa syy, jonka vuoksi he lähestyvät patenttivirastoa.

- Molemmat viihtyvät hyvin julkisuudessa viikosta toiseen, mutta samalla he ovat erittäin tarkkoja imagostaan ja mahdollisesta nimensä hyväksikäytöstä. Saamalla yksinoikeuden lapsensa nimeen, he turvaavat myös jälkikasvunsa tulevaisuuden, lähipiiri painottaa.

Lähde: Entertainmentwise

Kilpailut

Uusimmat