Miley Cyrusin Borat-uimapuku ei peitä juuri mitään - katso kuva

04.06.2013 12:15 - Reija Saarinen

Muutaman viime vuoden elokuvien tekoon keskittynyt Miley Cyrus tekee paluun musiikkimaailmaan julkaisemalla uuden singlen. Singlen kansikuvassa poseeraava Miley ei jätä juuri mitään mielikuvituksen varaan.

Tuoreessa promokuvassa Miley Curys nähdään mustassa monokinissa, joka peittää vain hyvin vähän hänen naisellisesta vartalostaan. Miley lienee saanut inspiraation asuvalintaansa Sacha Baron Cohenin kehittelemältä Borat-hahmolta, joka teki monokinit tunnetuksi ympäri maailman. Mustan monokinin lisäksi Mileya koristavat kultaiset korut sekä punk-henkinen kampaus.

Aiemmin tässä kuussa Miley kertoi Billboard-lehdelle olevansa todella innoissaan tulevasta albumistaan. Omien sanojensa mukaan nainen on kehittynyt laulajana sekä lauluntekijänä.

Katso kuva rohkeasta levynkannesta täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat