Voicen Aamu koetteli Elastisen positiivisuutta - kuuntele

09.09.2013 09:15 -

Elastinen valittiin viikonloppuna vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi. Mutta riittääkö hänellä positiivisuutta seitsemältä maanantaiaamuna?

Positiivareiden ja Suomen Nuorkauppakamareiden raati on jakanut jokavuotisen vuoden positiivisimman suomalaisen tunnuksen räppäri Elastiselle.

Raadin mukaan Elastisen musiikista välittyy myönteisyys ja vastuunotto omasta elämästä. Elastinen myös innostuu helposti myös uusista ideoista, tukee toisten artistien uran alkutaipaleita ja puhuu terveiden elämäntapojen puolesta.

The Voicen aamuohjelman Toni Immonen onnitteli Elastista heti tuoreeltaan varhain maanantai-aamuna.

- Huomenta, Elastinen vastasi puheluun unisena.

Elastinen kertoi, ettei osannut etukäteen odottaa tulevansa valituksi positiivisimmaksi suomalaiseksi.

- Olin tosi yllättynyt ja aika ylpeä.

Hän sanoo olevansa positiivinen ihminen muulloinkin kuin kameroiden edessä.

- Tämä ei ole mitään show'ta vaan olen oikeastikin positiivinen ihminen ja näen paljon vaivaa sen eteen.

Aiempina vuosina positiivisimmaksi suomalaiseksi on valittu muun muassa Antero Mertaranta, Mikko Kuustonen, Marco Bjurström ja Katri Helena.

Kilpailut

Uusimmat