Lady Gagan poikaystävä jätti megatähden? Ei kestänyt yksityisyyden puutetta

04.11.2013 10:15 - Rea Tallgren

Lady Gagan kaksivuotisen romanssin näyttelijä Taylor Kinneyn kanssa kerrotaan tulleen päätökseen.

Lady Gaga on seurustellut viimeiset kaksi vuotta näyttelijä Taylor Kinneyn kanssa. Nyt kaksikon tiet ovat kuitenkin ulkomaalaisten medialähteiden mukaan eronneet.

Syyn kerrotaan olevan jatkuvassa yksityisyyden puutteessa ja päätöksen kerrotaan olleen Kinneyn. Kinneyn kerrotaan väsyneen siihen, ettei pariskunta ollut ikinä kahdestaan, sillä Gagan ympärillä on jatkuvasti useita assistentteja ja turvamiehiä, kertoo lähde.

- He ehtivät viettää kuukaudessa keskimäärin yhden yön yhdessä, kertoo lähde The Sun -lehdelle.

Pariskunta on viimeksi kuvattu yhdessä elokuussa. Hiljattain Gaga julkaisi twiitin, jossa hän harmitteli sitä, että ura tulee rakkauden tielle.

"Voisinpa saada sekä rakkauden ja uran. Mutta kun olen kiertueella, se ei onnistu." Gaga sanaili tuolloin.

Alla olevat kuvat todistavat, että kaksikolla todellakaan ollut hetken rauhaa suhteensa aikana. Minne ikinä he menivätkin, paparazzit seurasivat.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat