Uutisankkuri 2 -elokuvan pilalle menneet otokset tulivat julki - jopa hauskempi kuin itse elokuva?
Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda -elokuva on jo nyt noussut ikäänkuin kulttimaineeseen. Niin saattaa käydä myös elokuvan toiselle osalle - tai ainakin sen pilalle menneille otoksille.
Will Ferrellin Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda -elokuva on suosittu, vuonna 2004 julkaistu komedia, jonka kaikki tuntuvat nähneen. Elokuvan kakkososa näki päivänvalon viime vuoden lopussa ja sen pilalle menneet otokset on nyt julkaistu kokoamavideolla.
Videolla nähdään, että komediaelokuvan kuvaaminen ei todellakaan ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Videon voit katsoa alta.
Uutisoimme aiemmin, miltä esimerkiksi elokuva Itse ilkimys 2 vaikuttaisi jos se sensuroitaisiin suotta. Tuon hulvattoman videon voit katsoa tästä.
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää