IL: Julkisuus vei aluksi ilon urheilusta: Satu Tuomisto pakotti itsensä lenkille ankaralla keinolla

05.04.2014 12:45 - Senni Loikala

Entinen Miss Suomi, Satu Tuomisto, kertoo Ilona-lehdelle julkisuuden kolhineen itsetuntoaan aluksi. Tällöin urheilu muuttui pakkopullaksi tuoreelle missille.

Satu Tuomisto kertoo Ilona-lehdelle, ettei ollut valmis julkisuuteen tultuaan kruunatuksi Miss Suomeksi vuonna 2008. Mediassa hänen ulkonäköönsä kiinnitettiin paljon huomiota. Muutamakin kertynyt kilo saattoi päätyä otsikoihin.

- Kirjoittelu horjutti hetkellisesti itsetuntoani, paljastaa Tuomisto.

Muutos näkyi Tuomiston suhtautumisessa urheiluun. Aiemmin nuori nainen oli liikkunut ilosta, mutta pian leukaluut alkoivat kiristymään. Tuomisto muistaa motivoineensa itseään lähtemään lenkille erikoisella keinolla. Hän nimittäin jätti autonsa sakkopaikalle yöksi, jolloin kaara oli siirrettävä ennen aamuseitsemää. Samalla matkalla tuore missi suuntasi lenkkipoluille.

Nykyään Tuomisto on sinut itsensä ja julkisuuden kanssa. Terveet elämäntavat ja sisäinen hyvinvointi ovat tärkeitä asioita hänelle.

- Tietenkään nainen ei ole koskaan täysin tyytyväinen itseensä, mutta voin sanoa viihtyväni nykyisessä painossani ja kropassani, sanoo Tuomisto.

Tuomisto kertoi aiemmin Voicelle, että hänestä fitness-mallin ura vaatii enemmän kuin misseys. Pääset lukemaan lisää aiheesta täältä.

Lähde: Ilona

Kilpailut

Uusimmat