Yllättävä päätös: Hugh Grant jää pois uudesta Bridget Jones -elokuvasta

11.10.2014 21:15 - Eeva Rajala

Näyttelijä Hugh Grantia ei sittenkään nähdä Bridget Jones 3 -elokuvassa.

Hugh Grant esitti Renée Zellwegerin esittämän Bridget Jonesin päiväunien kohdetta Daniel Cleaveria kahdessa ensimmäisessä elokuvassa. Grant kertoi radiohaastattelussa, että on jättäytynyt projektista pois.

- Päätin, etten tee sitä. Mutta uskon, että elokuva tehdään nyt ilman Danielia. Kirja on mahtava, mutta käsikirjoitus on aivan erilainen - tai oli ainakin silloin, kun luin sen muutama vuosi sitten, Grant kertoo Free Radion haastattelussa.

Kolmas elokuva perustuu Helen Fieldingin kolmanteen Jones-kirjaan Bridget Jones: Mad About the Boy, joka julkaistiin viime vuonna. Elokuva on ollut suunnitteilla jo ennen kirjan julkaisua. Grant kertoi kaksi vuotta sitten, että elokuvasuunnitelmat on laitettu jäihin käsikirjoitusongelmien vuoksi, mutta kertoi, että alkuperäistähdet Colin Firth ja Renée Zellweger ovat varmuudella mukana.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat