Moni huippujulkkis on todellisuudessa kaksikielinen

04.11.2014 23:15 - Nelly Tatti

Suomessa kaksikielisyys on täysin normaalia, sillä onhan ruotsi toinen virallinen kielemme. Monissa muissa maissa se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Voice kokosi esimerkkejä kaksikielisistä maailmantähdistä.

Alla on lista yhdysvaltalaisista julkisuuden hahmoista, jotka englanninkielen lisäksi puhuvat sujuvasti myös muita kieliä.

1. Sandra Bullock (kuvassa)

Yhdysvalloissa, Virginiassa syntynyt, mutta Saksassa kasvanut näyttelijätär puhuu myös saksaa.

2. Charlize Theron

Oscar-voittaja syntyi Etelä-Afrikassa, ja puhuu äidinkielenään afrikaansia englannin lisäksi. Afrikaans on hollannista kehittynyt Etelä-Afrikassa ja Namibiassa puhuttu kieli.

3. Nina Dobrev

Bulgariassa syntynyt Vampyyripäiväkirjat-sarjan kaunotar Nina, oikealta nimeltään Nikolina Konstantinova Dobreva, muutti perheensä kanssa Kanadaan ollessaan kaksivuotias, ja osaa bulgarian ja englannin lisäksi myös sujuvaa ranskaa.

4. Mila Kunis

Ukrainalaissyntyinen Mila, oikealta nimeltään Milena Markovna Kunis muutti perheineen Yhdysvaltoihin ollessaan seitsenvuotias ja puhuu sujuvaa venäjää.

5. Paul Wesley

Vampyyripäiväkirjat-sarjasta tutuksi tullut herra Wesley, oikealta nimeltään Pawel Thomas Wasilewski on myös slaavisukua vastanäyttelijättärensä kanssa, sillä Paulin vanhemmat ovat puolalaisia ja mies osaa myös puolaa.

6. Rita Ora

Lontoossa kasvanut laulajatar Rita Sahatçiu Ora on alunperin Kosovossa syntynyt, omaa albanialaiset juuret ja puhuu sujuvasti albanian kieltä.

7. Natalie Portman

Näyttelijätär syntyi Israelissa ja omaa kaksoiskansalaisuuden, Yhdysvalloissa ja kotimaassaan. Heprean ja englannin kielen lisäksi hän puhuu myös saksaa, espanjaa ja japania.

8. Bradley Cooper

Kauhea Kankkunen -komistus osaa sujuvaa ranskaa, jota opiskeli yliopistossa. Mies on myös asunut Ranskassa kuusi kuukautta.

9. Edward Norton

Bostonissa syntynyt Fight Club -tähti asui 12 vuotta Japanissa ja työskenteli iso-isänsä perustamassa säätiössä. Näyttelijä puhuu edelleen japania, vaikka väittääkin olevan hieman ruosteessa.

Lähteet: CNN , Ranker

Kilpailut

Uusimmat