Viidakon tähtönen viimeisillään raskaana bodypaint-kuvissa - katso

30.11.2014 10:45 - Mikko Räsänen

Viidakon tähtösistä tuttu Katrie Daler on viimeisillään raskaana. Hän on ikuistanut raskausvatsansa hienoon bodypaint-kuvaan.

Monet raskaana olevat naiset haluavat ikuistaa vauvamahansa hienoihin odotuskuviin. Viidakon tähtöset -ohjelmasta tuttu Katrie Daler on viimeisillään raskaana. Hän sai omasta raskaudestaan erikoisen muiston, kun Katrien sisko Anette Paananen pyysi häntä bodypaint-malliksi.

Paananen ei ole mikä tahansa bodypaintien tekijä, vaan hän voitti vartalomaalauksen SM-kultaa lokakuussa järjestetyillä I Love Me -messuilla. Saadessaan tehdä siskolleen bodypaintin, oli hänelle idea valmiina.

- Jouluaiheinen kuva tuli heti mieleeni, koska Katrielle on tulossa jouluvauva. Ja vauva on tavallaan yksi erityinen joululahja koko perheelle. Siitä tuli mieleen paketti, jossa on vauva, Paananen kertoo.

- Lumisadepallo tuo kolmiulotteisuutta ja mukailee hyvin vatsan muotoa.

Katrie kertoo, että hänen raskautensa on sujunut hyvin. Tässä kuussa kävi kuitenkin ilmi, että hänen vauvansa on perätilassa, joten lapsi syntyy joulukuussa keisarinleikkauksella.

Isosisko-Anette myöntää olevansa innoissaan siitä, että myös hänen pikkusiskostaan tulee pian äiti.

- Vauvan syntymä on paras lahja meidän perheen koko joulussa.

Paananen kertoo, että tekee tilauksesta vartalomaalauksia myös muille. Jää nähtäväksi, syntyykö Katrien raskausmaalauksen kaltaisista bodypainteista uusi trendi odottaville äideille.

- Masumaalaus on hieman erilainen mutta ihana muisto raskausvatsasta, Paananen kertoo.

Katso alta kuvat Katrien vatsasta.

Kilpailut

Uusimmat