Nopsajalka isyydestä: "Aina tuntee epäonnistuvansa, vaikka mitä tekee"

23.02.2015 17:45 - Senni Loikala

Reggae-artistina tutuksi tulleella Nopsajalalla on neljä lasta. Mies pitää vanhemmuutta kasvuprosessina, jossa kaikki ei aina mene putkeen.

Artisti Nopsajalka ei suunnittele hankkivansa lisää lapsia. Neljä tenavaa, jotka ovat 5-12-vuotiaita, on kylliksi muusikolle. Isyys on aiheuttanut miehessä monenlaisia tunteita.

- Isänä olen läsnäoleva ja poissaoleva. Tuntuu sellaiselta hommalta, jota harjoittelee koko ajan. Aina tuntee epäonnistuvansa, vaikka mitä tekee, hän sanoo.

Nopsajalka uskoo, että tuntiessaan olonsa täydelliseksi vanhemmaksi, on jokin pielessä.

- Kyllä se on kasvuprosessi itsellekin. Juuri, miten sitä pystyy reagoimaan, kun eihän sitä tiedä, mitä niiden elämässä tulee tapahtumaan, Nopsajalka kertoo.

Perhe-elämä jälkikasvun kanssa tuo suuria haasteita, jotka Nopsajalan mukaan vaativat vanhemmalta paljon ajattelua.

- Sellasia kysymyksiä tulee jatkuvasti eteen, mitä voi sallia, mitä on lupa odottaa, miten minun pitää suhtautua siihen, mitä lapset tekevät. Itse asettaa tällaisia kysymyksiä ja lapset ovat uteliaita maailmasta, Nopsajalka kertoo.

Artistin mukaan vanhemmuus on välillä todella rankkaa, vaikka lapset antavat myös paljon rakkautta.

- Pitkään kesti tajuta, ettei oikeastaan voi kasvattaa muuten kuin omalla roolimallillaan. Ja kun rupeaa oikein ajattelemaan ja olemaan kriittinen itselleen ja tajuaa, kuinka vaajavainen ihminen on.

Seuraava artikkeli: Nopsajalka: Kultalevytkään eivät ole seinällä

Kilpailut

Uusimmat