Nopsajalka: Tahtoisin suuremman sydämen

13.03.2015 20:15 - Senni Loikala

Reggaeartistina tutuksi tullut Nopsajalka myöntää pinnansa olevan välillä tiukalla, mikä harmittaa häntä jälkikäteen.

Muusikko Nopsajalka ei haaveile muuttuvansa hämähäkkimieheksi tai osaavansa lentää, jos hän saisi minkä tahansa toivomansa taidon tai ominaisuuden. Niiden sijaan hän tahtoisi olla parempi ihminen.

- Minä haluaisin sellaisen ominaisuuden, että voisin olla isompi ihminen, jolla olisi suurempi sydän. Sellaista kehittämällä voi saada ihan mitä vaan. Menikö tämä heti syvälliseksi? Nopsajalka kysyy.

Huhtikuussa uuden albuminsa julkaiseva Nopsajalka on huomannut, että hänellä on välillä pinna tiukalla.

- Itsellänikin saattaa mennä hermot pikkujutuista. Jälkikäteen ajattelen, että se on turhaa.

Muusikko arvostaa avarakatseisuutta, joka välillä tuntuu olevan vähissä.

- Tietysti me ihmiset olemme pikkumaisia; sitten kun me vielä pääsemme valittamaan netissä jokaisesta pikku asiasta, hän sanoo.

Vaikka Nopsajalka tahtoisi lisää hyvyyttä erikoisominaisuuksien sijaan, muistaa hän ihailleensa lapsena erästä fiktiivistä henkilöä suuresti.

- Pidin Michael J. Foxin roolista Paluu tulevaisuuteen -elokuvissa. Se soittaa Chuck Berrya kitaralla ja koko ajatus siitä on siisti, että voisit mennä tulevaisuudesta takaisin vuosikymmeniä. Mitähän jengi edes kelaisi, jos tämän päivän dancea menisi soittamaan 60-luvulle, Nopsajalka pohtii.

Seuraava artikkeli: Nopsajalka paljastaa: Harkitsin vakavasti alanvaihtoa

Kilpailut

Uusimmat