Näyttelijäpariskunta Johnny Depp ja Amber Heard ovat viime päivinä paistatelleet otsikoissa aviokriisin vuoksi. Huhujen mukaan helmikuussa avioituneen parin välit ovat hiukan kireät. Tuoreet kuvat kertovat kuitenkin jotain muuta.
Pariskunta bongattiin lentokentältä käsi kädessä ja näytti siltä, että kriisistä ei ole tietoakaan. Sen verran kovasti varsinkin Amber kameroille hymyili. Silmiin pistävää oli myös parivaljakon tyyli, joka on aina yhtä onnistunut.
Deppin yllä nähtiin farkkut, joiden seuraksi mies oli valinnut farkkupaidan sekä nahkatakin. Kuten arvata saattaa, näytti mies asussaan syötävän hyvältä. Tuota seksikkyyttä eivät ainakaan vähentäneet tuulessa sekaisin menneet hiukset sekä tavaramerkiksi muodostuneet aurinkolasit.
Näyttävä Heard sen sijaan luotti farkkujen ja valkoisen t-paidan maagiseen voimaan, eikä suotta. Selkeä ja simppeli asukokonaisuus istui naiselle kuin nakutettu ja sai hänet näyttämään uskomattoman hyvältä.
Näillä asuilla pariskunta todisti jälleen kerran sen, että he todellakin osaavat pukeutua.


Lue myös: Jack Sparrow on palannut – katso ensimmäinen kuva tulevasta Pirates of the Caribbeanista