Miesmalli valitsi hiuksensa seksin sijaan – söi kuusi vuotta lääkettä hiustenlähtöön, libido katosi

09.09.2015 08:15 - Pauliina Jokinen

30-vuotias hollantilainen miesmalli Giorgos Tsetis paljasti karun todellisuuden mallimaailmasa.

Giorgos Tsetis, 30, uhrasi seksielämänsä uransa vuoksi kuuden vuoden ajaksi.

Hollantilainen miesmalli kertoi huomanneensa hiustenlähdön alkaneen jo miehen ollessa 21-vuotias. Nuoren miehen nousussa ollut mallin ura vaati kuitenkin kovia otteita: hiukset oli säästettävä ja Tsetis päätti turvautua huistenlähtöä estävään lääkitykseen.

New Yorkissa mallina työskennellyt Tsetis huomasi kuitenkin pian lääkkeen sivuvaikutukset. Lääke vaikutti Tsetisin libidoon ja halukkuuteen. Kaikesta huolimatta mies söi lääkkeitä kuuden vuoden ajan.

Armanille ja Versacelle työskenellyt Tsetis kertoo hiusten olevan olennainen osa työnsaannissa.

- Hiustenlähtö on suuri pelko miesmalleille, Tsetis kertoo.



Tsetis toi asian julkisuuteen, sillä hän halusi kertoa, minkälaisten paineiden alla ja minkälaisia uhrauksia mallit saattavat uransa vuoksi tehdä.

Tsetis oli menettää hiustensa lisäksi myös parisuhteensa. Lopulta mies koki uhrausten olevan liikaa ja lopetti lääkkeiden syömisen.

-Yllättävää kyllä voin nyt paremmin kuin koskaan, Tsetis iloitsee.

Lue myös: Nyt on kuumaa: Irina Shayk keimailee seksikkäästi miesmallin kanssa

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat