Voicen kuulijat toivovat lisää ysärimusiikkia – tänään toiveeseen vastattiin

Ysäridancea soittava Retroperjantai on noussut The Voicen perjantai-iltojen huippusuosituksi ohjelmaksi, jonka kuulijat tuntuvat olevan kyltymättömiä.

Julkaistu:

Voicen Retroperjantain suosio on viikko toisensa jälkeen hämmentänyt ohjelmaa isännöivää Oku Luukkaista

– Satoja viestejä, soittoja, biisitoiveita ja muita yhteydenottoja joka viikko. Aina se yllättää, Luukkainen kertoo.

Yksi toive on toistunut viikosta toiseen.

– Porukka on toivonut, että ohjelma olisi pidempi.

Tähän asti Retroperjantaita on kuultu joka perjantaina kello 19-22. Ensi perjantaina tuohon tulee muutos ja fanien toive kuullaan.

– Tänään minulla oli ilo kertoa kuulijoille, että Retroperjantai pitenee tunnilla ja ensi viikosta lähtien ysäridance soi kello 18-22. Lisätunnin ansiosta ehditään joku viikko soittaa huomattavasti enemmän eurodance-klassikoita, Luukkainen iloitsee.

Pidemmän lähetysajan lisäksi Retroperjantai lähtee kiertämään Suomen yökerhoja, kun DJ Oku Luukkainen vie ysärishow’nsa yleisön eteen ympäri Suomea. Syksyn yksi kohokohta tulee olemaan 21. marraskuuta, jolloin Luukkainen lämmittelee Scooteria Helsingin jäähallin suuressa konsertissa.

– Onhan se jonkinlainen unemlmien täyttymys. Scooteria on tullut kuunneltua noin 20 vuotta, joten ihan huikeaa päästä samalle lavalle. Retroperjantain kuulijat ovat varmaan huomanneet fanitukseni siitä, että lähetyksissä soi säännöllisesti Scooterin kappaleita tai Love Message, jossa Scooter oli aikanaan mukana.

Kuuntele Luukkaisen viittaama Love Message alta.

YouTube video