Kuva: Solar Films

Kätilö ehdolla Golden Globe -gaalaan - jatkuuko voittokulku?

19.10.2015 14:30 - Eeva Rajala

Antti Jokisen ohjaama Kätilö saattaa päästä Golden Globe -gaalan ehdokkaaksi joulukuussa.

Antti J. Jokisen Kätilö-elokuva on ehdolla kahteen Golden Globe -gaalan palkintokategoriaan. Kategoriat ovat parhaan ulkomaisen elokuvan ja parhaan naisnäyttelijän kategoriat. Palkintogaala järjestetään tammikuussa Los Angelesissa. Hollywood Foreign Press Association katsoo elokuvan ennakkoon marraskuussa tilaisuudessa, jossa ovat paikalla Jokinen ja elokuvan tuottaja Markus Selin. Golden Globe -ehdokkaat julkistetaan joulukuussa. 

Krista Kososelle jälleen palkinto

Kätilö voitti eilen Waterloossa, Belgiassa kansainvälisillä historiallisten elokuvien festivaalilla Grand Prix’n eli parhaan elokuvan palkinnon, minkä lisäksi Krista Kosonen voitti parhaan naisnäyttelijän palkinnon. Elokuva kilpaili kesäkuussa myös Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpasarjassa, ja Kosonen voitti parhaan naisnäyttelijän palkinnon. Elokuva on osallistunut myös arvostetulle Montrealin kansainväliselle elokuvafestivaalille.

Kätilö ylitti eilen sunnuntaina merkittävän 200 000 katsojan rajapyykin.


Lue myös: Krista Kosonen hämmästyi Naistenklinikalla: "On meillä joskus kattokin veressä"

Kilpailut

Uusimmat