Snapchatin kehittänyt miljardöörikomistus Evan Spiegel, 25, on onnistunut saamaan haaviinsa näyttelijä Orlando Bloomin entisen vaimon, Miranda Kerrin, 32. Kerr tuntuu olevan todella onnellinen uudessa parisuhteessaan, sillä hän on suitsuttanut julkisesti uuden hurmurimiehensä hyviä puolia.
– Hän on 25-vuotias, mutta käyttäytyy kuin viisikymppinen. Hän ei ole ulkona juhlimassa. Hän käy töissä, tulee kotiin ja emme lähde ulos. Jäämme mieluummin kotiin, syömme päivällistä ja menemme sänkyyn aikaisin, Kerr kertoo The Edit -lehdelle.
Kun kaunottarelta kysyttiin tuntuuko miehen deittailu lainkaan nuoren miehen deittailulta, Kerr väläytti hymyn ja vinkkasi silmää.
– Noh, joillain tavoin tuntuu. Anna minun sanoa; minulla on parhaat puolet molemmista maailmoista! hän kujersi.
Säännöt deittailuun
Mallikaunottarella on edellisestä suhteestaan Bloomin kanssa 5-vuotias poika, Flynn, joka on luonut erilaisia sääntöjä entisen pariskunnan deittailuelämään.
– Orlando ja minä päätimme, että meidän tulee tuntea deittailtava henkilö vähintään puoli vuotta, ennen kuin esittelisimme hänet pojallemme. Evan on tavannut Flynnin, joten kaikki on nyt hyvin. Orlandon mielestä mies on mahtava. Olemme nyt suuri, moderni perhe!
Bloom ja Kerr erosivat vuonna 2013 kolmen vuoden avioliiton jälkeen. Kerr on seurustellut vuoden 2015 kesäkuusta lähtien Snapchat-miljardööri Spiegelin kanssa.
Lue myös: American Pie -tähden langanlaiha olemus korostuu bikinikuvassa – katso
Lähde: US Magazine