Kuva: Splash

Caitlyn Jenner paljasti: Poistatin rintani kertaalleen

03.02.2016 10:15 - Pauliina Jokinen

Entinen olympiavoittaja ja nykyinen tosi-tv-tähti Caitlyn Jenner paljasti suunnitelleensa sukupuolenvaihdosleikkausta jo 1990-luvulla.

Jenner paljasti tiistaina aloittaneensa hoidot jo tuolloin, mutta keskeyttäneensä ne tavattuaan nykyisen ex-vaimonsa Kris Jennerin.

Aloitettujen hormonihoitojen takia Caitlynille ehti kehittyä B-kupin rinnat. Hän ei kuitenkaan ollut vielä valmis muutokseen.

- Poistatin rintani. En koskaan kertonut sitä kenellekään, 66-vuotias Cailtyn kertoi Today-lehden haastattelussa.

- Rakastin rintojani ja ne olivat mielestäni upeat. Silloin ajattelin sukupuolenkorjaukseni olisi valmis ennen kuin täytän 40. Mutta en voinut mennä silloin pidemmälle, Caitlyn kertoo.

Caitlyn päätti lopettaa hormonihoidot, kun hän tapasi tulevan vaimonsa Krisin ollessaan 39-vuotias.

- Olin hänelle rehellinen, minun oli pakko olla. Olihan minulla B-kupin rinnat. Kaikki meni oikeaan suuntaan ja päätin mennä elämässäni eteenpäin ja perustimme Krisin kanssa perheen, Caitlyn kertoi.

Caitlyn ja Kris saivat kaksi yhteistä lasta, nyt 18-vuotiaan Kylien ja 20-vuotiaan Kendallin.

Kris tiesi miehensä taipumuksesta pukeutua naiseksi, mutta Caitlyn ei saanut tehdä sitä perheen kotona.

- Sääntömme oli, etten saanut pukeutua mekkoon - ainakaan kotonamme. Jos minun oli se tehtävä, minun oli otettava vaatteet mukaani ja lähteä reissuun, Cailtyn kuvaili.

Kris ja Cailtyn erosivat muutama vuosi sitten ja viime vuonna Caitlyn kertoi korjanneensa sukupuoltaan.

Lue myös: Riskeeraatko sinäkin parisuhteesi? Tutkimus paljastaa arkisen sudenkuopan

Lähde: Today

Kilpailut

Uusimmat