Kuva: AOP

Euroviisuedustaja Sandhja kisakiireiden keskellä: "Ystävien tuki on nyt elintärkeää"

11.03.2016 16:15 - Iiro Myllymäki

Sandhja ei ole jäänyt jahkailemaan viisuesityksen suunnittelussa.

Sandhja, 24, on ollut kiireinen nainen Uuden musiikin kilpailun (UMK) voiton jälkeen. Reilun viikon aikana Suomen uusin euroviisuedustaja on paitsi ollut mediapyörityksessä, myös suunnitellut aktiivisesti tulevaa viisuesiintymistään.

- Olemme menneet pää edellä jo sinne altaan syvään päähän ja alkaneet tehdä päätöksiä stailauksesta, kokoonpanosta ja lavaesiintymisestä. Elämä pyörii nyt niin paljon euroviisujen ympärillä, että ystävien tuki on elintärkeää, Sandhja kertoo.

Suomalaisuutta ja naisenergiaa

Sing It Away -kappaleella kilpaileva Sandhja on tyytyväinen siihen, että päätöksiä on alettu tehdä nopealla tahdilla. Esitystä ei aiota radikaalisti muuttaa Tukholman suurelle euroviisulavalle. Sandhjan nelihenkinen taustalaulajaryhmä nähdään jammailemassa esityksessä myös Tukholmassa, mutta afropäisen mies-DJ:n mukanaolosta ei ole vielä varmuutta.

- Saattaa olla, että menemme pelkällä naisenergialla Tukholmassa, Sandhja sanoo.

Myös esiintymisvaatteita on jo ehditty miettiä. Jo UMK:ssa Sandhja halusi tukea suomalaisia vaatebrändejä, ja hän aikoo luottaa suomalaiseen suunnittelutyöhön myös kansainvälisissä kisoissa.

- Tavoittelemme urbaania street-tyyliä, joka on samalla naisellista, Sandhja kertoo.

Sandhja ottaa euroviisulavan haltuunsa euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa 10.5. Finaali järjestetään 14. toukokuuta.

Lue myös: Euroviisujen semifinaalijärjestys julkaistiin - katso miten kävi Suomen

Kilpailut

Uusimmat