Levy-yhtiöstään lähtenyt SAARA julkaisi ensimmäisen kappaleensa – katso video

Taiteilijanimellä SAARA esiintyvä Sara Forsberg julkaisi uuden kappaleen Youtube-tilillään sunnuntaina.

Julkaistu:

SAARA-taitelijanimellä esiintyvä Sara Forsberg ilmoitti viikko sitten jättäneensä Capitola Recordsin erimielisyyksien takia ja keskittyvänsä mieleisen musiikin tekoon.

Sunnuntaina Forsberg julkaisi ensimmäisen kurkistuksen omaan musiikkiinsa. I do -kappale on ensimmäinen, jonka Forberg julkaisi lähdettyään levy-yhtiönsä Capitol Recordsin riveistä.

Levy-yhtiön riveissä Forsberg julkaisi vain yhden sinkun, Ur Cool. Forsberg kertoi YouTube-kanavallaan vihanneensa kappaletta.

I do -kappaleen musiikkivideolla meikitön Forsberg nähdään studiossa. Julkaisutekstissä laulaja kertoo kappaleen merkitsevän hänelle paljon.

– Ajattelin vihdoin julkaista tämän kappaleen, jonka kirjoitin äärimmäisen lahjakkaan ryhmän kanssa, jonka nimi on Perhe. Rakastan tätä kappaletta ja se merkitsee minulle niin paljon, Forsberg kertoo.

YouTube video