Kuva: Senja Rapila

Suomen huonoimman kokin etsintä alkaa: Saimme muusin sijaan raa'an puolikkaan perunan

17.03.2016 17:30 - Iiro Myllymäki

Katastrofikokki-ohjelman Kari Aihinen kehuu kilpailijoiden tahtotasoa.

Tänään alkavassa Katastrofikokki-tv-ohjelmassa etsitään Suomen surkeinta kokkaajaa kahden huippukokin, Kari Aihisen ja Tomi Björckin, johdolla. Ohjelmassa 10 ruoanlaittotaidoiltaan heikkoa kilpailijaa suorittaa kokkaustehtäviä parhaan kykynsä mukaan. Se ei ole paljon.

- Yhdessä tehtävässä pyysimme kilpailijoita tekemään perunamuusia. Annoimme heille ohjeet ja neuvoimme heitä, ja lopputuloksena saimme yhdeltä kilpailijalta raa’an puolikkaan perunan, Aihinen kertoo voice.fi:n haastattelussa.

Joka jaksossa parhaiten onnistunut saa palkinnon, mutta samalla myös lähtöpassit kilpailusta. Näin ollen kilpailun voittaja onkin itse asiassa kilpailijakatraan huonoin ja saa itselleen kyseenalaisen katastrofikokin tittelin. Aihinen näkee myös kilpailijoiden positiiviset puolet.

- Kilpailijoiden tahtotaso on hyvä. Se on kaiken ruoanlaiton edellytys, oli taitoa tai ei, Aihinen sanoo.

Kiire estää ruoanlaitossa kehittymisen

Myös Kaappaus keittiössä -ohjelmasta tuttu Aihinen toivoo, että ohjelma kohottaisi katsojien itsetuntoa ruoanlaitossa. Kun näkee kilpailijoiden häärivän keittiössä peukalo keskellä kämmentä, voi katsoja itse tuntea paremmuutta.

Aihisen mukaan kiire synnyttää katastrofikokkeja.

- Ruoanlaittoon pitää ottaa aikaa ja sille pitää antaa aikaa. Kiireellisyyden taakse on helppo piiloutua, Aihinen sanoo.

Aihisella itsellään on 4- ja 7-vuotiaat pojat. Heistä tuskin kehittyy katastrofaalisia kokkeja, sillä he ovat jo tottuneet auttamaan ruoanlaitossa etenkin kuorimis- ja pilkkomishommissa.  Aihisen mielestä on vanhempien vastuulla jakaa ruokatietoja ja -taitoja lapsille.

- Kun ne moukurapäät tulevat maailmaan, niin heillähän on kovalevy tyhjänä. Me vanhempina alamme syöttää heille ruokatietoa ja -kulttuuria.

Katastrofikokki MTV3:lla torstaisin klo 20.05

Kilpailut

Uusimmat