Eurojackpotissa on jaossa tänään huikeat 120 miljoonaa euroa. Kyseessä on siis pelin maksimilukemat voittopotissa.
Toisen voittoluokan potissa on myös jo noin 20 miljoonaa euroa. Mikäli ainoa täysosuma tulisi Suomeen, kyseessä olisi Suomen rahapelihistorian suurin voitto.
Veikkaus kysyi ennen isoa arvontapäivää viimeisimmät kuulumiset yli 50 miljoonaa euroa Eurojackpotissa voittaneilta suomalaisilta.
Ensimmäisenä kuulumisiaan kertoi 58,3 miljoonaa euroa vuoden 2025 heinäkuussa voittanut kotkalainen mies.
– En miä sen suurempia rupee lausumaa tässä kohtaa. Muuta ku, että vinkkinä, jos voitto osuu kohillee, nii koittaa vaa pitää pään kylmään ensimmäiset viikot, monimiljonääri naurahtaa.
– Jättipotti voipi nimittäin jonkun verran vaikuttaa nukkumiseen, kotkalaismies kertoo kokemuksen rintaäänellä.
– Jossain vaiheessa se sitte realisoituu, että yht’äkkiä onkin vapaus tehdä just sitä, mikä itteä kiinnostaa tai mikä on itellee merkityksellistä, mies jatkaa.
Eurojackpotin päävoittoja on osunut viime vuoden heinäkuun kotkalaismiehen Meripäivät-potin jälkeen Suomeen peräti kolme kappaletta lisää.
Suurin voitto niistä on tammikuussa helsinkiläiselle naiselle tullut 74,1 miljoonan euron päävoitto. Voitto on suurin yhdelle henkilölle osunut suomalainen rahapelivoitto ja kaikkien aikojen neljänneksi suurin Eurojackpotin Suomeen osunut päävoitto.
– Kiitos kysymästä, päiväni ovat menneet voiton jälkeen oikein mukavasti. Lähinnä hevosten parissa vietän aikaa. Ulkomaillekin olemme lähdössä porukalla matkailemaan ja ravihevosia katsomaan. Ei kyllä ole tarkoitus nyt ostaa sellaista tuliaiseksi itselleni, tammikuussa lumitöitä voittonsa jälkeen paiskinut ja ravihevosen ostoa suunnitellut nainen myhäilee.
Hän on käyttänyt rahojaan myös suomalaisen urheilun tukemiseen.
– Olemme perustaneet rahaston, jolla tuetaan meille tärkeää, kotimaista urheilulajia. En halua kuitenkaan tässä paljastaa, että mistä lajista on kyse.
Voittaja harkitsee myös kesämökin ostamista.
– Mökkiä on etsiskelty, muttei ole vielä löytynyt sellaista sopivaa.
Eurojackpotin päävoitto on osunut Suomeen kaikkiaan 26 kertaa pelin historiassa.
Kaikkien aikojen suurin suomalainen rahapelivoitto on 91.938.695 euroa. Voitto osui Eurojackpotin kierroksella 34/2019 Siilinjärven K-Supermarket Herkkupadan 50 osuuden porukkapeliin.