Kuva: Fotolia

Mitä penikselle tapahtuu iän myötä? 5 mahdollista ja ikävää muutosta

28.01.2017 22:15 - Iiro Myllymäki

Peniksestä saattaa iän ja huonojen elintapojen myötä tulla pienempi ja erektion saaminen voi hankaloitua.

Vanheneminen aiheuttaa monia muutoksia ihmisen fyysisessä ulkomuodossa ja suorituskyvyssä. Tämä pätee myös peniksen toimintaan. Urologian asiantuntija, lääkäri Alex Shteynshlyuger kertoo Elite Daily -sivustolle viidestä epämieluisasta muutoksesta, jotka voivat penikseen aiheutua vanhenemisen myötä.


1. Erektion saaminen on hankalampaa

- Peniksen saaminen kovaksi vaatii hyvää verenkiertoa penikseen. Kun verisuonet tukkeutuvat kolesterolin takia tai tulevat kapeammiksi korkean verenpaineen tai diabeteksen takia, erektion saaminen voi olla hankalaa, Shteynshlyuger kertoo.

2. Penis saattaa pienentyä

- Kun miehet ikääntyvät, peniksen venyvyys ja pituus voivat vähentyä, koska kollageenisäikeet muuttuvat vähemmän venyviksi. Tämä on erityisen yleistä miehille, joilla on diabetes tai jokin verisuonisairaus. Myös ylipaino voi aiheuttaa tämän. Kun painoa tulee lisää, lisääntyvä rasvan määrä peniksen ympärillä voi saada peniksen näyttämään pienemmältä kuin ennen, Shteynshlyuger sanoo.

3. Peniksestä voi tulla kaarevampi

Shteynshlyugerin mukaan Peyronien tauti koskettaa arviolta 10-15 prosenttia miehistä. Tauti tekee erektiossa olevasta peniksestä kaarevan, mikä voi hankaloittaa yhdyntää ja tehdä seksin harrastamisesta kivuliasta. Tautia tavataan yleisimmin neli- ja viisikymppisillä miehillä.

4. Esinahan kanssa voi tulla ongelmia

- Esinahan arpeutuminen voi johtaa fimoosiin, mikä tarkoittaa ahdasta esinahkaa. Tällöin etenkin erektiossa on hankala vetää esinahkaa taaksepäin. Fimoosi voi olla merkki diabeteksesta, mikä diagnosoidaan tyypillisimmin viisikymppisillä miehillä. Se voi johtua myös huonosta hygieniasta, Shteynshlyuger kertoo.

5. Virtsaamisessa voi tapahtua muutoksia

- Tämä ei sinänsä ole penisongelma. Yöllä herääminen ja lisääntynyt virtsaamisen tarve ovat yleisiä merkkejä eturauhasen laajentumisesta, mikä voi myös johtaa virtsan pisaroimiseen virtsaamisen jälkeen. Tämä on tyypillistä viidenkymmenen ikävuoden tietämissä olevilla miehillä, mutta voi tapahtua myös nelikymppisille, Shteynshlyuger sanoo.

Lue myös: Tiesitkö, peniksiä on kahdenlaisia? 12 rehellistä ja yllättävää faktaa peniksestä

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat