Kuva: YouTube

Legendaarisesta kauhukirjasta tuttu pelle sai uudet kasvot - kuin painajaisesta

14.07.2016 10:15 - Reija Saarinen

Elokuva nähdään teattereissa ensi vuonna.

Stephen Kingin romaaniin perustuvasta Se-kauhusarjasta tuttu pelle on saanut uudet kasvot. Kuva uudesta ulkomuodosta julkaistiin Twitterissä.

Se-elokuvan uusi versio saapuu elokuvateattereihin ensi vuoden syksyllä. Sen ohjaa Andrés Muschietti.

Uudessa elokuvaversiossa Pennywise-pellen roolissa nähdään Bill Skarsgård.

- Eräs ystäväni sai kammottavat traumat alkuperäisestä Se-versioista. Hänellä on tätä nykyä pellefobia. Olimme kyllä aivan liian nuoria katsoessamme elokuvan, noin 6-vuotiaita, Skarsgård kertoo.

Se kertoo tarinan seitsemästä lapsesta, joiden kotikaupungissa asustaa jokin järjettömän paha. Se liikkuu yleensä Pennywise-nimisen pellen asussa ja tappaa lapsia. Kauhuklassikon päämääränä onkin saada Se hengiltä.

Elokuva saa ensi-iltansa 8. syyskuuta 2017.

Lue myös: Hyytävä lyhytelokuva takaa, ettet enää uskalla ottaa selfieitä yksin kotona ollessasi - katso

Lähde: Entertainment Weekly

Kilpailut

Uusimmat