Elokuva- ja tv-tuotantoyhtiö MRP Matila Röhr Productions Oy on hakeutunut konkurssiin, ja yhtiön toiminta päättyy, kertoo MRP omilla verkkosivuillaan.
Tiedotteen mukaan yhtiön elokuvien myynti ja levitys ovat viime vuosien aikana kohdanneet merkittävästi haasteita. Elokuvateattereiden rakenteelliset muutokset ja elokuvamarkkinoiden heikentyminen on vaikuttanut yhtiön mukaan sen keskeisten tuotantojen taloudelliseen tulokseen.
Lue myös: Netflixiin tuli juuri uutuuselokuva, joka kerää ylistystä – “Menee ihon alle”
Vaikka yhtiö on koittanut sopeuttaa toimintaansa nykytilanteeseen sopivaksi, eivät toimenpiteet ole tiedotteen mukaan olleet riittäviä.
Vuonna 1990 perustettu MRP on tuottanut lukuisia suurelle yleisölle tuttuja elokuvia, kuten Ei koskaan yksin, Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus sekä Hamsterit. Sen lisäksi yhtiön tuotoksiin kuuluvat muun muassa sarjat Rauhantekijä, Kaikki synnit sekä Paratiisi.
Lue myös: Näin kävi Sisu 2 -elokuvalle Yhdysvalloissa avausviikonloppuna
Lähde: Matila Röhr Production