Tamperelainen: nuoret ovat keksineet eriskummallisen tavan välttyä parkkisakoilta

Nuoret ovat keksineet uuden tavan välttää pysäköintivirhemaksut.

Julkaistu:

Tamperelainen uutisoi 8. tammikuuta hämmentävästä ilmiöstä, joka on nyt rantautunut Tampereelle. Lehti kertoo nuorten hankkineen autoihinsa magneetilla tai velcro-tarralla kiinnitettäviä rekisterikilpiä, joiden ideana näyttäisi olevan se, että ne saadaan irrotettua tarvittaessa. Tässä yhteydessä kuitenkin tarvittaessa tarkoittaa samaa kuin parkkeerattaessa.

Tällä taituroinnilla pyritään väistämään parkkimaksuja. Kun ei ole rekisteriä, jolle maksu osoitettaisiin, on sakon antamimen tällöin sula mahdottomuus. Penkin alle piiloitetun rekisterikilven lisäksi myös tuulilasin etukulmassa näkyvä valmistenumero on ajoittain peitetty.

Juonittelu ei kuitenkaan nuorten epäonneksi pelasta heitä maksuilta, sillä vaikka itse parkkisakkoa ei voitaisikaan kirjoittaa, on rekisterikilvettömät ajoneuvot tulkittavissa hylätyiksi, osataan Tamperelaisen artikkelissa kertoa. Hylätyiksi katsottujen autojen kohtalo ei nimittäin ole paljoa sakkoa kauniimpi, jos ollenkaan. Hylätyt autot siirretään varastoon, ja tästä peritään arkisin 200 euron ja iltaisin sekä viikonloppuisin 250 euron suuruinen siirtomaksu.

Niin hyvältä idealta kuin irroitettavat rekisterkilvet saattaisivat rahanmenoa välttelevän korvaan kuulostaa, on vastuun väistelyllä valitettavasti aina hintansa. Rekisterikilpien kannattaakin mieluummin pysyä visusti kiinni autossa, ja loppupeleissä lompakkokin kiittää kuuliaisuudesta.