Kaikki artikkelit

Roberts oli jättänyt yhtyeen terveyssyihin vedoten vuonna 2012.
Jo 17 vuotta keikkalavoja kiertänyt 3 Doors Down esiintyi eilen The Circuksessa Helsingissä.
Amerikkalainen 3 Doors Down saapuu kesällä Suomeen Greatest Hits -kiertueensa merkeissä.
3 Doors Down –kitaristi Matt Roberts kertoo bändin kotisivulla jättäneensä yhtyeen.
Torstai-iltana Helsingin jäähalliin saapui konsertoimaan kiitettävää menestystä nauttiva jenkkiläinen 3 Doors Down. Voicen toimittaja Samuli Väänänen ei ollut keikasta vaikuttunut.
Voice haastatteli jenkkibändin rumpalia, joka avautui jouluperinteistään. Joulu pyörii nykyään hänen pienen poikansa ympärillä.
3 Doors Downin rumpali Greg UpChurch antoi kolme ohjetta menestykseen tähtääville bändeille.
3 Doors Down -yhtyeen rumpalille paljastui vasta tässä vaiheessa, että oikea Joulupukki asuu Suomessa.
Yhdysvaltalainen 3 Doors Down -yhtye saapuu konsertoimaan Helsinkiin helmikuussa.
3 Doors Down pääsi avaruuteen asti musiikillaan. Suositun jenkkiyhtyeen hitti nimittäin herätti joukon astronautteja.
Amerikkalainen 3 Doors Down on pois pimeältä puolelta uudella albumillaan.Yhtyeen laulaja Brad Arnold kertoi Voicen Musiikkiuutislle, että uusi 3 Doors Down -nimeä kantava albumi on edeltäjäänsä valoisampi ja positiivisempi.
3 Doors Down -yhtyeen laulaja Brad Arnold kertoi Voicen Musiikkiuutisille, että koko kiertuehenkilökunta on yhtä perhettä. Arnold oli pahoillaan siitä, ettei hänen tyttöystävänsä voinut olla mukana heidän Euroopan kiertueella, koska hän olisi halunnut kokea kaikki asiat tyttöystävänsä kanssa.
Amerikkalainen 3 Doors Down konsertoi tänään (8.11) Helsingin Jäähallissa. Lämmittelijänä nähdään kotimainen 45 Degree Woman.
3 Doors Down on joutunut siirtämään muutamia keikkojaan laulaja Brad Arnoldin sairastumisen takia. Vaikuttaako sairastuminen Suomen keikkaan?