Kaikki artikkelit

15-vuotias teinityttö kertoo, että hänen äitipuolensa on vaatinut häntä leikkaamaan pitkät hiuksensa häitä varten.
Kun Tanja muutti yhteen avopuolisonsa kanssa, tuli hänestä uusperheen äiti. Kun suhde päättyi, päädyttiin poikkeukselliseen ratkaisuun. Koska lapsen biologinen vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan lapsesta, jatkoi Tanja lapsen kasvattamista - yksinhuoltajana.
Paha äitipuoli -podcastissa kuullaan suomalaisten uusperheiden tarinoita. Ensimmäisessä jaksossa kuullaan Sannan tarina, jonka perhearkea varjostaa piinaava exä.
Monien mielestä äitipuolen yllä nähty mekko voisi olla morsiamen yllä.
Naisen pyyntö kiertää netissä hurjaa vauhtia.
4-vuotias poika ei voinut pidätellä kyyneliään puheen aikana. Hän syöksyi halaamaan äitipuoltaan kesken seremonian.
Kirjoituksessa nainen kertoo olevansa suunnattoman kiitollinen, että hänen lastansa on siunattu rakastavalla äitipuolella.
Vaikka miten kovasti yrittäisi, ei ole mitään takeita siitä, että perheestänne tulee täydellinen, suuri rakkauden pesä, jossa vain hymyillään ja halaillaan.
Kun rakkaus loppuu ja mukaan kuvioon astuu uusi ihminen, voi tilanne olla monellakin tapaa haastava. Erään naisen kirje onkin noussut koko maailman tietoisuuteen juuri kyseisen aihepiirin vuoksi.