Kuva: Handout

Amorphiksen uusi albumi syntyi keskellä pandemia-aikaa - "Korona oli kuin leka naamaan"

03.12.2021 11:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Amorphis julkaisee uuden Halo-albumin 11. helmikuuta ja levyn singlekappale The Moon näki tänään päivänvalon.

Amorphis julkaisee 11. helmikuuta uuden Halo-albumin, jonka ensimmäinen singlekappale The Moon julkaistiin tänään.  Medialle yhtye soitti albumin jo marraskuun alussa ja tuolloin Voice.fi:n haastatteluun istuivat laulaja Tomi Joutsen, kitaristi Tomi Koivusaari ja basisti Olli-Pekka Laine.

Halo-albumi on vahva kokonaisuus, jossa selvästi kuuluu vivahteita koko yhtyeen uran varrelta. Tähän varsinkin Koivusaari samaistuu.

- Olen itsekin kuullut vivahteita aikaisemmasta tuotannosta, kuten Tuonelasta ja Tales From the Thousand Lakesista. Ei sitä kuitenkaan itse osaa kuunnella vielä täysin objektiivisesti, Tomi Koivusaari kertoo.

Amorphiksessa on monta eri säveltäjää ja kappaleita jää albumeilta ylikin. Lopullisen päätöksen levyn materiaalista tekee tuottaja Jens Bogren.

- Jens Bogren on ollut mukana jo kauan ja hän tekee lopulliset valinnat siitä, mitkä biisit päätyvät levylle. Jonkun verran kappaleita jää yli, ja tietenkin yhdessäkin valinnoista keskustelemme, mutta Jensillä on lopullinen valta, Joutsen sanoo.

Kuten aikaisemmillakin albumeilla, Halon sanoituksista vastaa taiteilija Pekka Kainulainen.

- Pekka tuli tällä kertaa jo hyvin alussa mukaan, ja hän on harvinainen taiteilija, sillä hän osaa pitää deadlineistä kiinni. Ike (muusikko-kääntäjä Ike Vil) taas käänsi sitten Kainulaisen tuotokset englanniksi, ja kaikki, mitä siinä välillä tapahtui, vaati erilaista säätöä, jotta sanat ja musiikki rytmittyivät.

Korona pysäytti keikkakoneiston

Koronapandemia perui Amorphikselta yli 100 keikkaa, joten vuodelle 2021 kaavailtu välivuosi päätettiinkin pitää vuonna 2020. Yhtyeen jäsenet ovat onnellisia siitä, että levynteko osui hyvään saumaan eivätkä peruuntuneet konsertit heittäneet täysin tyhjän päälle. Taloudellisesti tämä kuitenkin näkyi.

-  Koko korona oli aikamoinen leka naamaan, kun taloudelliset asiat alkoivat pyörimään päässä. Olin hyvin lamaantunut, mutta sitä oli otettava lapio käteen ja etsittävä töitä, Joutsen sanoo.

- Kun niitä ensimmäisiä tapauksia alkoi tulemaan, niin sitä ajatteli, että kesään mennessä koko homma on ohi. Toivotaan, että kaiken tämän jälkeen keikkapaikat ja -myyjät ovat vielä olemassa, jotta pääsemme promotoimaan levyä kunnolla, sillä ilman livekeikkoja se on todella hankalaa, laulaja jatkaa.

- Tässä aikasektorissa levy oli tarkoitus tehdäkin, ja tavallaan oli hyvä, että kun keikat peruuntuivat, niin oli jotain, johon tukeutua. Levyn äänitystapa kuitenkin muuttui siten, että teimme useita nauhoituksia etänä, kuten itse soitin kitaroita tässä studiossa ja lähetin tiedostot Jensille, Koivusaari kertoo.

Laine osasi kuitenkin nauttia, ainakin hetken, koronan tuomasta vapaa-ajasta.

- Oli siinä kivaa se, että oli omaa aikaa, mutta sekin alkoi lopulta tökkimään. Tämän vuoden keikoilla on huomannut sen, että kaikki ei ole ihan selkärangassa, kun tauko oli sen verran pitkä, Laine hymyilee.

- Totta. Tauko oli sen verran pitkä, että laulukaan ei ollut ihan samanlaisessa iskussa kuin aikasemmin, mutta onneksi se sieltä löytyi, Joutsen päättää.

Kuuntele uusi kappale alta tai täältä.

Voice.fi, Radio SuomiRock ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Vesa-Matti Loiri päätyi Amorphis-kitaristin soololevylle yhteisen ystävän kautta - "Mieletön juttu"

Lue myös: Amorphis julkaisee uuden albumin helmikuussa - 'Hieman raskaampi kuin aikaisemmat'

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat