Kaikki artikkelit

Ankkarockin peruuntuminen ensi kesänä harmittaa vantaalaisia. Vantaan kaupungin kulttuurijohtaja Annukka Larkio yllättyi kuultuaan, että festivaalia ei järjestetä.
Vantaan Korson legendaarista Ankkarock-festaria ei järjestetä ensi vuonna. Päätös festivaalin jatkosta saadaan ensi vuonna.
Pääkaupunkiseudulla järjestetään viikonvaihteessa kaksi suurta tapahtumaan. Sekä Vantaan Ankkarockissa että Suvilahden Flow Festivalissa nautitaan musiikista enimmäkseen poutasäässä, mutta sitten sunnuntaina..
VR:n lähiliikenteessä on lisäkalustoa Vantaan Korsossa 14.-15. elokuuta 2010 järjestettävän Ankkarock-tapahtuman aikaan.
Ankkarockin promoottori Juhani Merimaa muisteli Ylen haastattelussa festivaaleilla esiintyneiden bändien raidereita, eli takahuonevaatimuksia. Merimaa kertoi, että festareilla esiintynyt Bloodhound Gang -yhtye pyysi backstagelle Shermann-sotilastankin.
Ruisrockia ja Ankkarockia järjestävä Juhani Merimaa arvioi, että lama-aika tekee tästä vuodesta festivaaleille vaikean.
Ankkarock-festivaalin mainosjulisteeseen pääsee joka vuosi yksi ankkamuotoon piirretty artisti tai ryhmä. Tänä vuonna kunnian saa Don Huonot.
Vantaan Korsossa pidettävää Ankkarockia juhlitaan tänä vuonna normaalia myöhempänä ajankohtana. Syynä ajankohdan muutokseen on viikkoa aikaisemmin Porissa pidettävä Sonisphere-festivaali.
Vantaan Korsossa järjestettävän Ankkarockin ensimmäiset kiinnitykset ovat selvillä.
Eilen Ankkarockissa esiintyneen Volbeat-yhtyeen laulaja Michael Poulsen kertoi Voicen musiikkiuutisille unohtumattomasta päivästä, jolloin heitä pyydettiin Metallican lämmittelybändiksi USA:n ja Kanadan -kiertueelle.
Vantaan Ankkarockin sunnuntaina festareilla vieraili hieman lauantaita enemmän yleisöä. Tapahtuman päätöspäivää kokoontui viettämään 11 500 kävijää.
Ankkarockin sunnuntaissa esiintynyt suomirock-legenda Eppu Normaali toivoi, että Korson Ankkapuistoon kokoontunut yleisö rikkoisi Kuopio Rock Cockissa mitatun 103 desibelin ennätyksen.
Eilen Ankkarockin Puistolavalla Cavalera Conspiracy -yhtyeensä kanssa soittanut Max Cavalera kertoo 20 vuoden kokemuksella, milloin keikkailu on liian raskasta.
Ankkarockin sunnuntain käynnistänyt pirteä vantaalaisryhmä Pintandwefall sai soittaa poutasäässä, mutta sitten taivaat aukesivat.
Veri todennäköisesti läikkyy tänään Ankkarockissa, ainakin Puistolavan suunnalla, kun hurjassa maineessa oleva kanadalaisbändi Fucked Up aloittaa keikkansa.
Tänä viikonloppuna Vantaalla pidettävän Ankkarockin aloituspäivää juhlittiin suotuisassa säässä. Yleisöä lauantaina paikalla oli 9500.