Kuva: AOP

Poliisit etsivät Jackass-tähti Bam Margeraa - karkasi vieroitushoidosta

15.06.2022 16:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Poliisit etsivät tällä hetkellä Margeraa, joka oli ilmoittanut olevansa tyytymätön vieroitushoitolaitoksen toimintaan.

Jackass-tähti Bam Margera, 42, on karannut vieroitushoidosta, uutisoi muun muassa Mirror-julkaisu.

Margera on karannut Floridasta sijaitsevasta laitoksesta ja poliisit etsivät häntä parhaillaan. Ennen karkaamistaan Margera oli kertonut, että on tyytymätön hoitolaitoksen palveluihin. Hän oli myös ilmoittanut, että aikoo etsiä muita vaihtoehtoja hoidolleen.

Alun perin Margera määrättiin oikeuden päätöksellä vieroitushoitoon. Toukokuussa ilmoitettiin, että Margera suoritti loppuun vuoden kestävän hoitojakson, mutta hänelle ei ole annettu vielä lupaa poistumiseen. 

Margeran elämässä oli viime vuonna muitakin vastoinkäymisiä, sillä hän sai potkut Jackass Forever -elokuvan tekemisestä käryttyään huumetestissä.

Margeralla oli vuosituhannen alussa Jackass-ohjelman rinnalla myös oma ohjelmansa, jonka nimi oli Viva La Bam. Ohjelman tunnusmusiikkina toimi HIM-yhtyeen kitaristina tunnetun Daniel Lioneyen kappale The King of Rock ’n Roll.

Lue myös: Bam Margera saavutti merkittävän virstanpylvään vieroitushoidossaan

Lue myös: Travis Barkerin Alabama-tytär, 15, saa kritiikkiä somesisällöistään: "Älä yritä olla itseäsi vanhempi"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat