Kuva: AOP

Vieroitushoidosta kadonnut Bam Margera on löytynyt - oli tyytymätön hoitolaitokseen

16.06.2022 10:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Jackass-tähti kertoi ennen katoamistaan olevansa tyytymätön hoitolaitoksensa palveluihin. Tähti oli myös ajautunut riitoihin vaimonsa kanssa.

Muun muassa Jackass-ohjelmasta tunnetun Bam Margeran, 42, kerrotaan löytyneen oltuaan kateissa muutaman päivän ajan vieroitushoidosta. Ammattilaisrullalautailija katosi hoitolaitoksesta maanantaina 13. kesäkuuta.

Viihdesivusto TMZ:n mukaan Margera oli ennen katoamistaan kertonut hoitolaitoksen johtajalle olevansa tyytymätön laitoksen palveluihin. Hän oli myös kertonut suunnittelevansa lähteä hoitolasta.

Oikeuden määräämässä vieroitushoidossa olevan Margeran kerrotaan myös paljastaneen suunnittelevansa toiseen hoitolaitokseen hakeutumista. Pian puheiden jälkeen hän olikin poistunut laitoksesta ilman lupaa.

Hoitolaitoksen henkilökunta ei usko Margeran aiheuttaneen karkumatkansa aikana vaaraa itselleen tai muille.

Margera juhlisti vuoden mittaista raittiuttaan toukokuussa.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Margeran lähipiiristä kerrotaan, että tosi-tv-tähti oli ilmeisesti riidellyt vaimonsa kanssa ennen laitoksesta poistumistaan. Tämän lisäksi Margera oli myös ollut tyytymätön hoitolaitoksensa palveluihin jo jonkin aikaa.

Lue myös: Poliisit etsivät Jackass-tähti Bam Margeraa - karkasi vieroitushoidosta

Lue myös: Bam Margera saavutti merkittävän virstanpylvään vieroitushoidossaan

Lue myös: Poliisi toimitti Jackass-tähden vieroitushoitoon - sai aiemmin potkut huumesekoilun vuoksi

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat