Kaikki artikkelit

Bridget Jones -elokuvistakin muistettava Colin Firth olisi halunnut urallaan esittää James Bondia.
Briget Jones -elokuvien päätähden Renee Zellwegerin ei tarvitse aloittaa lihotuskuuria rooliaan varten lähiaikoina, sillä kolmatta sinkkuseikkailua saadaan odotella vielä ainakin muutama vuosi.
Brittiläinen elokuvatähti Colin Firth uskoo, etteivät elokuvantekijät arvosta tarpeeksi yleisön älykkyyttä.
Helen Fieldingin suosittuihin Bridget Jones -kirjoihin perustuvat elokuvat saavat mahdollisesti uuden jatko-osan.
Oscar-palkittu brittitähti Colin Firth on saanut änkytyspalkinnon Yhdysvalloissa.
Näyttelijä Colin Firthille on tehty omalaatuinen tarjous. Amerikkalainen pikaruokaketju tarjoaa tähdelle mahdollisuuden suunnitella oma nimikkohampurilainen, jos hän voittaa parhaan miespääosan Oscarin ensi sunnuntaina.
Bridget Jones -elokuvista tuttu Colin Firth sai oman tähtensä arvostetulle Hollywood Walk Of Famelle.
Mamma Mia -elokuvan naisnäyttelijä otti tatuoinnin jalkaansa, joka viittaa naisen sukupuolielimiin. Amanda Seyfried sai idean tatuointiinsa kesken musiikkielokuvan kuvausten.
Brittinäyttelijä Colin Firth on viikonvaihteessa ensimmäistä kertaa elämässään ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi. Päärooli A Single Man -elokuvassa oli kuitenkin miehelle enemmän riski kuin varman päälle mietitty mahdollisuus.