Kolmatta Bridget Jones -leffaa saadaan odotella vielä muutama vuosi

30.04.2013 18:45 - Reetta Haverinen

Briget Jones -elokuvien päätähden Renee Zellwegerin ei tarvitse aloittaa lihotuskuuria rooliaan varten lähiaikoina, sillä kolmatta sinkkuseikkailua saadaan odotella vielä ainakin muutama vuosi.

Bridget Jones -elokuvien fanit saavat odotella vielä tovin jos toisenkin, ennen kuin pääsevät nauttimaan sinkkunaisen uusista seikkailuista valkokankaalla.Renee Zellwegerin tähdittämien Bridget Jones -elokuvien kolmas osa on ollut suunnitteilla jo vuodesta 2009 lähtien, mutta tarkempaa kuvausaikataulua ei ole vieläkään leffalle laadittu.

Helen Fieldingin kirjoihin perustuvat elokuvat ovat kilisyttäneet elokuvastudio Universalin kassaa rutkasti ja kolmas Bridget-elokuva tuskin tulee olemaan poikkeus. Ei siis ihme, että elokuvastudio lupasi jo neljä vuotta sitten, että Bridget tullaan näkemään valkokankaalla vielä kolmannenkin kerran.

Hurmaavaa Mark Darcya näytellyt Colin Firth paljastaa, että kolmannen elokuvan kuvausten aloittaminen saattaa venähtää jopa viiden vuoden päähän.

- Bridget Jonesin tarina on kaiken lisäksi menossa todella mielenkiintoiseen suuntaan, mutta elokuvaa ei aivan pian tulla valkokankaalla näkemään, Firth kertoo.

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat