Etsi
Jere Jääskeläinen kertoi kohtaamisesta omassa golf-podcastissaan.
Hollandin tähdittämä uusi Spider-Man-elokuva, Spider-Man: No Way Home, julkaistaan 15. joulukuuta.
Ihan lastenleikkiä ei golf ole, sen todistavat myös nämä videopätkät.
Pahaa aavistamaton pelaaja ei tiennyt, millaiseen tilanteeseen tulisi joutumaan viheriöllä.
Lähes kymmenen kuukautta sivussa ollut golfari pelasi Bahaman kutsuturnauksessa ja sijoittui yhdeksänneksi.
Sveitsiläinen on pelannut tenniksen huipulla lähes 20 vuotta ja sen näkyy lompakossa.
Pelaaja toivoi, että tuuli olisi vierittänyt pallon sisään.
Golfin supertähden uran uskottiin loppuvan viime kevään selkäleikkaukseen. Woods on kuitenkin toipunut odotettua paremmin.
Laulaja otti asian huumorilla. Timberlaken turnaus on ollut muutakin kuin golfia, koska viime viikolla hän auttoi pallon päähänsä saanutta naista.
Tuoreen tutkimuksen mukaan golfïn pelaajat kuluttavat paljon kaloreita ja saavat juuri sopivaa liikuntaa lajin myötä.