Etsi
Häävideoista halutaan usein ikimuistoisia ja omalaatuisia. Tämä pariskunta sai sellaisen tahtomattaankin.
Ammattikuvaajat tietävät, että hääkuvan ottamiseen on hyvä varata puolitoista tuntia aikaa.
Täydenkuun Kuvan kuvaajat tietävät, että hääparit haluavat kuviin aitoa tunnelmaa.
Toisinaan hääkuvat voivat olla turhankin vakavia ja jäykkiä. Toisinaan taas sorrutaan aivan liikaa toiseen ääripäähän. Kummassakaan tapauksessa jälki ei ole imartelevaa.
Ennen kuin morsiuspari astelee alttarille, pitäisi olla vannottuna monen monta valaa.
Avioitumisen ajankohta voi nostaa huomattavasti riskiä siihen, että tulee myöhemmin kärsimään ylipainosta.
Hanki häälahja, joka on ostettu todella paria ajatellen.
Miltä sinusta kuulostaisi astella alttarille Lumikin tai Prinsessa Ruususen hääpuvussa?
Netissä leviää kuva, jossa häävieras rikkoo juhlien etiketin tökerösti.
Maailmalla ylistetään nuoren miehen hulvatonta videota, jonka hän valmisti ystävänsä häihin.