Kuva: AOP / Timo Korhonen

IL: Haloo Helsingille tauko oli välttämätön: "Meilläkin on ystävät ja perheet"

12.06.2022 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Haloo Helsinki soittaa ensi viikonloppuna Olympiastadionin keikan.

Haloo Helsinki palasi viime vuonna pidemmältä tauoltaan ja saavuttaa nyt merkittävän etapin täyttäessään tulevana viikonloppuna Helsingin Olympiastadionin. Yhtye kertoo Iltalehden haastattelussa, että tauko oli välttämätön ja osui heille oikeaan aikaan.

- Se on tehnyt hyvää niin yhteishengelle kuin omalle jaksamisellekin. Tämä työ on paljon muutakin kuin vain kevyttä hoilottamista. Tien päällä saattaa huomata, ettei hommaan olekaan enää samalla tavalla intoa. Oli kyse sitten keikkaväsymyksestä tai luovuusväsymyksestä, välillä täytyy pitää paussia, yhtyeen Elli Haloo, 31, eli Elisa Tiilikainen kertoo Iltalehdelle. 

Keikkailun myötä jäsenet ovat joutuneet myös luopumaan paljosta. 

- Meilläkin on ystävät ja perheet, joiden kanssa halutaan viettää aikaa. Aina ei halua ilmoittaa, ettei pääse häihin tai valmistujaisiin, kun on muualla, yhtye summaa haastattelussa. 

Tiilikaisen sekä Jere Marttilan, Leo Hakasen ja Jukka Soldanin muodostama bändi on soittanut yhdessä jo 15 vuotta eli noin puolet elämästään. Alkuaikoina myös jaksaminen oli erilaista.

- Tuolloin se nuoruuden vimma oli yksi isoimmista voimavaroistamme. Jos nyt kolmekymppisenä lähtisimme tätä rakentamaan, moneen asiaan suhtautuisi eri tavalla. Meillä oli yltiöpäinen itseluottamus, että mennään pää läpi seinästä vaikka väkisin. Että jos ette ota meitä keikalle, niin tullaan silti, Marttila muistelee Iltalehden jutussa. 

Lue myös: Me Naiset: Haloo Helsingin suosion hinta on ollut kova: "Olisimme voineet päättää, että tämä oli tässä"

Lue myös: Haloo Helsinki on tänä vuonna tärkeän kampanjan keulakuva: "Vastauksemme oli heti selvä"

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat