Etsi
Bändi ilmoitti uutisen lopettamisesta eilen.
Metallijulkaisu Metal Hammer antoi lukijoidensa pistää parhaat 2000-luvun metallialbumit paremmuusjärjestykseen. Voittajaksi selviytyi todellinen yllättäjä.
Suomessakin esiintynyt Jeff Angell kertoo, että Helsinki on huomattavasti modernimpi kaupunki kuin useat Yhdysvaltojen kaupungit.
Metal Hammarin listalle nousi muun muassa Amorphis.
HIM-yhtyeellä on takanaan raskas vuosi. Nokkamies Ville Valo kertoo nyt haastattelussa, että rumpali Gasin lähtö yhtyeestä oli kova paikka.
Kolmipäiväinen Helldone päättää HIMIn reilut kaksi vuotta kestäneen kiertueen.
HIM hemmottelee fanejaan kesällä intiimeillä klubikeikoilla.