Etsi
Joukkueen ”menestys” ei faneja miellyttänyt.
Valvontakamera tallensi pelottavan tilanteen, jossa mies yritti kidnapata yksivuotiaan lapsen äidiltään.
Miljoonat sääsket ovat hyökänneet Orbetellon kaupunkiin, ja paikalliset asukkaat vaativat pikaisia toimia.
Jatkossa koko kaupungissa ei voi tupakoida julkisilla paikoilla.
Lento ehti olla ilmassa vain hetken aikaa.
Roomassa protestoitiin koronapassia vastaan, ja Jared Leto kertoo osuneensa paikalle sattumalta.
Myös Italia luottaa rock-musiikkiin tämän vuoden Euroviisuissa.
Huippukokki kertoo, että paikalliset erot ovat merkittävämmässä roolissa Italian ruokakulttuurissa kuin monesti ajatellaan.
Varkaudet voivat johtaa pahimmillaan jopa vankeustuomioihin.
Mosaiikkilattia ajalta ennen ajanlaskua on säilynyt upeana.