Kuva: Yle / Mona Salminen

Saiko Blind Channel haastajan Euroviisuihin? Italian edustusbändi sai vertailut ryöpsähtämään

08.03.2021 12:15 - Iiro Myllymäki

Myös Italia luottaa rock-musiikkiin tämän vuoden Euroviisuissa.

Tämän vuoden Eurovision laulukilpailussa kuullaan rockia muutenkin kuin Suomen esittämänä. Suomea edustava Blind Channel näyttää saaneen itselleen haastajan Italiasta, jossa euroviisuedustuspaikan nappasi perinteikkäässä San Remo -kilpailussa Måneskin-yhtye kappaleella Zitti e buoni.

Vaikka Blind Channelin ja Måneskinin kappaleet ovatkin tyylillisesti erilaisia, monet kommentoijat ovat jo niputtaneet ne yhteen. Keskustelua aiheen tiimoilta on käyty esimerkiksi Jodelin euroviisukanavalla, jossa on pohdittu, voivatko Italia ja Suomi syödä toistensa ääniä. Italia on yksi Euroviisujen viidestä suuresta rahoittajamaasta, joten se on automaattisesti mukana finaalissa. Suomi puolestaan kamppailee finaalipaikasta toisessa semifinaalissa 20. toukokuuta.

Suuri euroviisu-uutisia ja -arvosteluja jakava sivusto Wiwibloggs on nostanut vertailut esille reaktiovideollaan Italian edustajaan.

- Euroviisuissa on kyllä tilaa useammalle kuin yhdelle rock-bändille. Mielestäni Blind Channel on huomattavasti tätä edellä. Anteeksi, että teen tämän vertauksen, mutta myös Euroviisujen katsojat tulevat vertaamaan näitä keskenään, Deban Aderemi sanoo.

- Mielestäni Blind Channelilla on edelleen hyvät mahdollisuudet päästä 15 parhaan joukkoon. Pidän Italiaa riskaabelimpana kuin Suomea. Heidän glam rock -lookinsa ei välttämättä miellytä kaikkia. Blind Channelin Linkin Park -tyyli on enemmän valtavirtainen. Nämä ovat hyvin erilaisia soundiltaan ja visuaalisesti, William Lee Adams sanoo.

Vedonlyöntitilastoissa Italia on mennyt Suomen edelle. Tällä hetkellä Italia on vedonlyöntilistoilla neljäntenä, kun taas Suomi on kymmenes. Noin puolet viisuihin osallistuvista kappaleista on vielä julkaisematta.

Italia on menestynyt euroviisumaa. Se teki paluun Euroviisuihin vuonna 2011 ja on sittemmin sijoittunut peräti seitsemän kertaa kymmenen parhaan joukkoon. 

Lue myös: Euroviisut paljasti tiukat koronatoimet, joita Rotterdamissa noudatetaan: "Terveys on prioriteetti"

Lue myös: Kopioiko euroviisusuosikki härskisti Viivi Huuskan ohjaamaa musiikkivideota? Näin ohjaaja kommentoi

Lähteet: Wiwibloggs, Eurovision World, Eurovision.tv

Kilpailut

Uusimmat