Etsi
Vegaanisille herkuille on syytä antaa mahdollisuus, vaikka ruokavaliota ei aikoisi tiukkapipoisesti noudattaakaan.
Miss Suomi Shirly Karvinen ei kieltäydy herkuttelusta, vaan nauttii mielellään hyvästä ruoasta.
Lähestyvä kevät saa näkyä jo keittiönkin puolella ja aika onkin loihtia kesäisempiä herkkuja.
Tutkijan mukaan lunta voi syödä, kunhan se on kerätty kaukaa liikenteen pakokaasuista.
Naisen uudenvuodenaatto meni pilalle, kun hänen lempijäätelökauppansa oli mennyt tavallista aikaisemmin kiinni.
Japanilaistutkijoiden mukaan jäätelöä kannattaa nauttia aamutuimaan.
Italialainen professori uskoo, että hänen kehittelemänsä gelato-resepti parantaa ihmisen elämänlaatua ja tekee tästä nopeamman juoksijan.
Alkoholia sisältävät mehujäät ja hyytelöt ovat nähty, joten nyt on vuorossa jäätelön vuoro. Tällä jäätelöllä voi jopa vetää pienet päädyt, jos ruokahalua riittä.
Jäätkö tuijottamaan, kun nonparellit leviävät pitkin jäätelömassaa nopeutetusti?
Lontoolaiskahvilassa on mahdollista tilata kaksi herkkua samaan annokseen.