Kaikki artikkelit

Vegepyörykät ovat helppo tapa korvata liha arkiruuissa.
Samasta padasta -hittikirjoja kirjoittanut Outi Tuomivaara tietää, että lapset eivät erottele ruokia liha- ja kasvisruokiin.
Eettiset syyt saivat Abreun muuttamaan ruokavaliotaan.
Tulevassa sarjassa perheet ottavat hoitaakseen eläimen, jota he yleensä laittavat lautaselleen.
Viime vuonna laulaja kutsui kaikki seuraajansa aloittamaan kasvissyönnin.
Esimerkiksi Jared Leto on luottanut puhtaaseen ruokavalioonsa jo 20 vuotta.
Kasvisruokaan siirtyminen ei tarkoita, että sinun olisi luovuttava kaikista lempiruoistasi tai saisit jatkuvasti liian vähän proteiinia.
Chrissy Teigeniä kutsutaan lihansyöntinsä takia muun muassa "ällöttäväksi".
Alesha Dixon on vannoutunut kasvissyöjä.
Toisella syynä oli krapulahairahdus, toisella keliakiadiagnoosi.
Lihansyöjäasiakas ilmaisi tyytymättömyytensä netissä ja sai ravintolalta pisteliään vastauksen takaisin.
Ruokavalion vaikutuksia elinajanodotteeseen on tutkittu paljon.
Vegaanit ovat nimenneet juuston uudelleen.
Kirjailija myös kritisoi kasvissyöjien moraaliin vetoavia perusteita lihattomuudelle.
Monet vegetaristit ovat kyllästyneet muiden ihmisten oudoksuviin kommentteihin ja erikoiskohteluun. Mikä lihattomassa ruokavaliossa kummastuttaa?
Jotta kunto kasvaisi ja lihakset kehittyisivät, tulee ruokavaliossa olla riittävästi proteiinia. Tämä ei kuitenkaan edellytä yletöntä liha- ja proteiinivalmisteiden syöntiä - tämän tietää nykyisin myös Barny du Plessis.