Kaikki artikkelit

Martta Hakalan, 17, vetäytyminen Suomen Idols -kisasta on puhuttanut tällä viikolla. Tiistaina Kristian Meurman kertoi, ettei nuorempana olisi selvinnyt kisan paineista. Muitakin panikoijia löytyy, kertoo Ilta-Sanomat.
Vuonna 2007 Idolsin nelossijan napannut Kristian Meurman myöntää Iltalehdelle, ettei olisi itsekään selviytynyt Idolsista yhtään nuorempana. Hän oli 27-vuotias osallistuessaan kisaan.
Kristian Meurman valitti taannoin blogissaan levy-yhtiöiden nihkeästä suhtautumisesta häneen. Valittaminen kannatti, sillä nyt Kristian on lähellä solmia levytyssopimuksen.
Monella suomalaislaulajalla on muusikon uransa lisäksi normaali päivätyö. Voice esittelee muusikoita, joihin voi törmätä myös keikkalavoja arkisemmissa työpaikoissa.
Subin Meidän häät -ohjelmassa nähdään tänään Idols-ohjelmasta tutun Kristian Meurmanin häät.
Kristian Meurmanin kolmas soololevy nimeltään Galaksi julkaistaan 10.6. Levy koostuu kokonaisuudessaan uusista kappaleista, jotka ovat pääosin Meurmanin itsensä säveltämiä ja sanoittamia.